Aika rientää

Laskettuun aikaan on enää alle kaksi viikkoa. Täällä sitä edelleen ollaan yhtenä kappaleena, niin sanotusti. ;) Muutama on jo vähän jokotellut, mutta ei onneksi vielä kovin moni. Oma kärsimättömyys on noussut potenssiin miljoona tässä viime päivien aikana. Sitä tahtoisi niin kovasti jo nähdä sen oman kultamurunsa, jota on tuolla sydämensä alla 9 kk jo kantanut.. Maltan tuskin odottaa, että saan oman pikkuisen syliini! On tavallaan käänteinen ikävä jo sitä hetkeä.

En voi kuin ihmetellä, miten hyvin tämä raskaus onkin sujunut. Huolimatta siitä, että raskaus on ollut tietyllä tapaa riskiraskaus minun ylipainoni takia, en ole kuitenkaan kärsinyt mistään vakavammasta, esimerkiksi raskausdiabeteksesta. Onhan minulla toki vaivoja (ollut ja on), mutta ne ovat verrattain lieviä eivätkä hankaloita elämää liikaa. Olen viime päivinä jaksanut vielä ihmeen hyvin kierrellä vaikkapa kaupungilla, vaikka maha on jo iso ja painaa kovasti ja voi tehdä olon aika tukalaksi ja epämukavaksi. Tänäänkin olin kaupungilla, eikä edes supistellut sen jälkeen. Melkein harmitti.:)

Kyllähän sitä jo odottaa, että pääsisi tositoimiin. Vaikka toki synnytys näin ensikertalaista jännittää ja kauhistuttaakin välillä. Se kipu ehkä hirvittää ainakin ja ajatus siitä, että synnytys kestäisi useamman päivän kipujen kanssa tuskaillessa, on aika karmaiseva. Onneksi kuitenkin asun lähellä sairaalaa ja eiköhän siellä jotain kivunlievitystä tarjota. Otan kyllä kaiken mitä annetaan, paitsi aquarakkulat ei kuulosta musta yhtään tehokkaalta vaan lähinnä entistä enemmän kipua tuottavalta kivunlievityskeinolta ja se onkin ainoa, mistä aion kieltäytyä.

Sitä toivoisi hyvin sujuvaa synnytystä, mutta se jää nähtäväksi. Yritän kuitenkin luottaa sairaalan henkilökunnan ammattitaitoon, eiköhän siellä osata neuvoa ja opastaa niin, että saadaan vauva turvallisesti maailmaan. Meidän oma pieni syysvauva!